op. 1

op. 1

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Minun Afrikassani soi Händel

Seuraavana syksynä olisi aika aloittaa koulu. Täyttäisin kesällä seitsemän vuotta, ja sitä juhlistettaisiin mökillä heti juhannusjuhlien jälkeen syömällä mansikkakakkua. Saaressa Saimaalla pääsisi saunasta uimaan. Näin ainakin luulin.

Oli vasta maaliskuu, mutta meidän perheellemme kesä koittaisikin aivan kohta - enkä minä menisi kouluun vielä pariin vuoteen. Äiti oli aamulla hakenut ajokortin, jonka saamista oli viivästyttänyt muutama epäonninen ajokoe. Iltapäivällä lähdimme Afrikkaan.

Isä oli lentokentällä vastassa, kun vihdoin saavuimme perille. Lentäminen oli jo alkanut tuntua ainoalta todellisuudelta - ja aika tylsältä. Pikkuveljellä oli vielä paljon tylsempää, minkä kuuli Helsingin ja Nairobin välillä asuva osa ihmiskuntaa. Hänen mieltään eivät kohentaneet edes lentoemänniltä saadut väritysvihkot eikä Kööpenhaminan lentokentältä ostettu pikkuauto. Perillä näin isän vilkuttavan lentoaseman parvekkeelta. Yhtäkkiä oli hirvittävän kuuma.

Aluksi vietimme pari viikkoa Dar es Salaamissa, joka sijaitsee Intian valtameren rannalla. Hiekkarantaa riitti siellä silmänkantamattomiin ja meren aallot olivat jättimäisiä. Majamme sijaitsi parinkymmenen metrin päässä hotellin päärakennuksesta, ja sen oven ulkopuolelle keräsin hienon kokoelman erivärisiä simpukoita ja näkinkenkiä. Aamiaisella oli aina paahtoleipää, mutta myös mangoa, tuoretta ananasta sekä papaijaa, jonka päälle puristettiin limesitruunaa. Siitä tuli minun madeleine-leivokseni. Maku ei palauta mieleeni maaseutua Ranskassa, vaan punaisella tomulla päällystetyn itäisen Afrikan.

Tarve-esineitä oli lähetetty tulevaan kotikaupunkiimme Taboraan jo ennakkoon Suomesta käsin. Mukana oli mm. kirjoja (myös koulukirjoja), mutta ennen kaikkea levysoitin ja vanhempieni suosikkilevyt. Koulunkäynti äidin opastuksella ei ollut lempipuuhaani, mutta lukemisesta tuli intohimo. Myös pihapiirissä ja lähimaastoissa oli monenlaisia kiinnostavia projekteja menossa. Hausboy Manase tappoi aika-ajoin paratiisimaiseen pihaamme luikerrelleita käärmeitä, ja minä kannoin kotiin maastosta löytämiäni kilpikonnia ja kameleontteja. Ehdin myös kuokkia viljelypalstan ja kylvää siihen maissia ja maapähkinöitä. Suurimman osan ajasta kuitenkin lorvin ympäriinsä naapurissa asuneiden itäsaksalaispoikien kanssa; välillä ajoimme mustilla kiinalaisilla miestenpyörillä (pujotimme toisen jalan pyörän runkokolmion välistä) kilpaa, ja välillä kiusasimme talon mukana perheeseemme liittyneitä kissoja.

Paitsi tuon aikaisten lempikirjailijoideni Jules Vernen ja Edgar Rice Burroughsin keksimät sankarit, porautui syvälle lapsenmieleeni pari painavampaa länsimaista instituutiota: Carl Orffin Carmina Burana, Sibeliuksen kakkonen (levyn kannessa Okko Kamu tuijottaa edelleen tiukasti katsojaa silmiin), Beethovenin Pastoraalisinfonia ja Händelin Messias. Vaikka hieman nuorempana olin hauskuuttanut tätejäni laulamalla valikoituja iskelmiä (mm. Irwinin St Pauli ja Reeperbahn), olin kahdeksan vanhana vaihtanut Händelin taustakuoroon. Tai arvattavaksi jää, miten hän olisi suhtautunut pikkupoikaan, joka viheltää Halleluja-kuoroa.

Teksti musiikin kera on aika toimiva yhdistelmä! Messias-oratorion alkuperäisestä tekstistä minulla ei ollut minkäänlaista aavistusta, mutta omnipotenttia valtaa ja voimaa uhkuva alkusoitto, ja sitä seuraava 'Comfort ye' olivat mielessäni erottamattomasti osa kapteeni Nemon hallitsemaa merenalaista valtakuntaa. Kapteeni Nemo (joka on ihan käypä teollistumisen ajan Messias: kaikkivaltias insinööri) on sittemmin joutunut tekemään tilaa Luigi Boccherinille kotialttarillani. Sitä hauskempaa on, kun hän joka joulu saapuu e-mollissa tervehtimään entistä opetuslastaan.

2 kommenttia: