op. 1

op. 1

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Musiikin tulevaisuus

YLEläisille oli tänään tarjolla paneelikeskustelu, jossa pohdittiin musiikin tulevaisuutta. Mukana olivat kahden monikansallisen kaupallisen toimijan edustajat sekä yksi säveltäjä.

Kaupallisten toimijoiden mukaan musiikin (musiikkiteollisuuden?) tulevaisuus on hyvä. Säveltäjä (klassisen musiikin säveltäjä) oli huolissaan luovan työn edellytysten katoamisesta tulevaisuudessa kokonaan.


Musiikki kaupallisena hyödykkeenä

Kaupallisten toimijoiden puheenvuoroista oli aistittavissa syvältä kumpuava helpotuksen huokaus. Digimaailman ansaintakeinot ollaan ilmeisesti saamassa haltuun. Tällä hetkellä yhtiöissä satsataan siihen, että uusia ansaintamahdollisuuksia tuovat Youtube-, Instagram-, jne-ilmiöt huomattaisi heti niiden syntyessä, ja ne kyettäisi valjastamaan tuloksen tekemiseen mahdollisimman tehokkaasti. Tähdeksi nousun edellytyksiä ovat kuulemma markkinoitavissa oleva aitous ja 'monialaisuus' (hyvä ulkonäkö, hyvä ulosanti, oma markkinointiosaaminen, sometaitoisuus...) Ja kaikillahan on nykyään yhtäläiset mahdollisuudet nousta tähdeksi vaikka yhdessä yössä! Siis jos täyttää kaikki nuo yllä mainitut kriteerit.

Teollisuuden puolella syytä iloon saattaa todellakin olla, sillä timantteja löytyy internet-aikakaudella varmasti ziljoonittain enemmän kuin aiemmin. Niitä löytyy todennäköisesti jopa niin paljon, että satsaaminen yksittäisiin taiteilijoihin ei anna parasta katetta! (Sitä paitsi nyt ei ensisijaisesti etsitä substanssia, vaan ilmiöitä, jotka keräävät eniten klikkauksia.)

Arvaukseni tämänpäiväisen perusteella on, että teollisuuden rattaita rassataan parhaillaan siihen kuntoon, että heti kun yksi taiteilija menettää maksavan yleisönsä, niin seuraavan kanssa allekirjoitetaan jo sopimukseen nimiä alle:"Kenenkään ei enää tarvitse ostaa P:aa!" (osapuilleen suora lainaus päivän paneelista)
Mutta entäpä jos ikääntyvälle artistille pitäisi vain etsiä uusi yleisö?

Aitous ja alkuperäisyys eivät minun musiikillisessa maailmassani ole riittäneet substanssiksi, jolla kaupallisia ilmiöitä vastustetaan. Ne kuitenkin tänään keskustelussa moneen kertaan mainittiin. Olen kasvanut sellaiseen maailmaan, jossa mielenkiintoinen musiikki voi olla myös: monitasoista, moniselitteistä, tradition kommentointia ja sen rikkomista, täysin vailla tunne-elementtiä, kurkottamista kauas 8+8 tahtia ulottuvuuden (ja 3:n minuutin) tuolle puolen, rytmielementin hienovaraista muuntelua tai sen hylkäämistä kokonaan. Tässä saattaa olla kyse siitä epämääräisestä erosta kevyen musiikin ja klassisen musiikin välillä...
Silti koin, että tänään(kään) tällä rajanvedolla ei ollut merkitystä. Keskustelun perusteella jokaisen genren elinvoimaisuutta uhkaa nyt se, että arvon mittarina pidetään päivän hintaa - olkoon se nimeltään vaikkapa youtube-noteeraus.

Taide ammattina

Tietyt kulttuuriset ilmiöt vaativat tekijöiltään pitkällistä paneutumista. Paneutumista voi vaatia monimutkaisen struktuurin synnyttäminen, kuten Kaija Saariahon ooppera, mutta pitkällistä prosessia voi vaatia myös universaalien totuuksien tiivistäminen kolmen minuutin blues-kappaleeseen. Tällaisessa prosessissa on usein päiviä (tai vuosia), jolloin mitään valmista ja rahaksi muutettavaa youtube-arvoa ei synny. Työtä ja 'takomista' on kuitenkin voitava tehdä, jotta materia taipuisi ja henki pääsisi puhumaan. Vuokra pitäisi jotenkin maksaa ja lapset ruokkia...

Olen huolestumisen kannalla. Pikaista kuuluisuutta saavilla youtube-ilmiöillä on huomiota herättävän usein muutama yhteinen piirre: nuoruus ja nuorison ihannoima ulkonäkö, sanavalmius ja kapea repertuaari erityistaitoja. Nämä eivät ole kulttuuria ylläpitäviä tekijöitä!

Tämän perusteella olen entistä vakuuttuneempi siitä, että yhteiskunnan pitää erityisesti keskittyä tukemaan sellaista kulttuuria, joka ei tuota välitöntä taloudellista lisäarvoa. Jotenkin ylikansallinen musiikkiteollisuus olisi myös velvoitettava talkoisiin mukaan, sillä kulttuurin näivettyminen ja horisontin kaventuminen ei ole niidenkään intressien mukaista kehitystä. Tässä ne noudattavat kaikkien globaalien toimijoiden logiikkaa, jossa vastuullisuus on ulkoistettu kansallisvaltioille, ja laskua tarjotaan veronmaksajille.

2 kommenttia:

  1. Erittäin tärkeä puheenvuoro!
    Ajassa, jossa tasokkaiden ja kunnianhimoisten orkestereiden tukia ja muuta "korkeakulttuuria" halutaan ajaa alas poliittisten toimijoiden taholta siksi, että ne nähdään harvain elitisminä, on todellakin syytä huoleen. Minut perehdytti aiheeseen 80-90-lukujen taitteessa katukuvaa värittänyt mainos "Kasva isoksi, älä aikuiseksi!" Tuon Carrolsin ulostulon jälkeen en syönyt enää koskaan kyseisen ketjun pikaruokaa, sillä katsoin haluavani kasvaa aikuiseksi ikuisen nuoruuden sijaan.
    Väitän, että nykyinen kehitys on saanut alkunsa jo 70-luvun tiimellyksessä, mutta 80-90-lukujen nousukupla pikavoittoineen kivesi tien nykyiseen tilanteeseen.

    Tietysti pikatähdillä on paikkansa. Voi olla hyvinkin viihdyttävää nähdä lahjakkaan nuoren oivalluksen vievän hänet raketin lailla maailmankartalle - eikä sekään tyhjästä tule. Samanlainen malli vain on jo rakenteellisesti mahdotonta sovittaa klassisten taiteiden edustajiin. Kirjoittaja, kuvataiteilija tai muusikko ovat usein kehittäneet osaamistaan ja taipumuksiaan pikkulapsesta alkaen. Pikatähteys voi siltikin osua kohdalle, mutta sitä ennen on jo jonkin aikaa harrastettu teatteria tai kirjoiteltu runoja enemmän tai vähemmän tavoitteellisesti. Soitossa tai taitoluistelussa osaaminen korostuu kehon kokonaisvaltaisen hallinnan vaatimusten vuoksi.
    Kukaan ei voi tulla viulistitähdeksi yhdessä yössä, mutta klassinen ballerina tai sellisti voi tulla youtube-julkkikseksi yhdessä yössä.

    Niin kauan, kuin maassamme on kattava, julkisin varoin tuettu musiikkiopistoverkosto, on toivoa. Lapset tutustuvat klassiseen traditioon ja saavat musiikillisia kokemuksia. Moni opisto on myös vastannut kasvavaan tarpeeseen ottamalla ohjelmaansa bänditoiminnan, mikä samalla yleensä tukee opiston taloutta.

    On kuitenkin lapsia ja nuoria, joiden tavoitteellinen, mahdollisesti jopa ammattihaavein motivoitu musiikillinen elämäntapa on koko ajan vaarassa taloudellisten syiden vuoksi. Klassisen musiikin tavoitteellinen harrastaminen on niin kallista, että on nähtävissä jakautumista varallisuuden mukaan. Nuorten omaehtoinen bänditoiminta on klassiseen verrattuna jokseenkin ilmaista. Siihenkin on saatavilla korkeatasoista koulutusta, mutta yleensä tämä tulee kuvioon vasta, kun alkeet on jo muulla tavoin opittu. Yhteiskunnallinen tilanne ja osin myös asenneilmasto ohjaavat rakenteellisesti pois klassisesta.
    Bändipuolella "mestarilta kisällille" toteutuu jo varhaisnuorilla edistyneempien antaessa nuoremmilleen opetusta luonnollisessa yhteissoittotilanteessa - ilmaiseksi.

    Jatkuu -->

    VastaaPoista
  2. Nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa peräänkuulutankin tässä jonkinlaista yhteisvastuuta. Moni nuori soittaa taitoihinsa nähden instrumentilla, joka suorastaan hidastaa kehitystä, vaikka kapasiteetti ja into riittäisivät edistymiseen. Monen varhaisnuoren musiikkileirit ja opistopaikat ovat kiven takana, koska perheellä ei ole varaa. Opistot myöntävät yhä vähemmän tuettuja oppilaspaikkoja, koska niiden oma talous on vaakalaudalla.

    Olemme jo aika pitkällä sillä tiellä, että vain varakkaiden perheiden lahjakkaat lapset saavat edistyä klassisella puolella ja varattomat siirtyvät kellareihin soittamaan sähkökitaraa. (Missä ei sinänsä ole mitään vikaa, paitsi jos intohimona olisi soittaa alttoviulua.)

    Missä ovat entisaikojen mesenaatit ja kummit? Missä mestarit, jotka ottavat bändiin mukaan - jo ennen voittoja kilpailuissa?
    Bänditouhuissa rumpali saattaa löytyä paikalliselta nuorisotalolta ja sitten lähdetään kehittämään sitä juttua, opitaan paremmilta ja soitetaan yhdessä ja lujaa. Soittamisen ilosta.

    Miten olisi vaikkapa menestyneiden kapellimestareidemme perustama säätiö, jonka tarkoituksena olisi tukea vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten tavoitteellista musiikillista edistymistä?

    Siten korkealaatuista koulutusta aikoinaan nauttineet voisivat laittaa saamaansa hyvää kiertoon konkreettisella perustasolla. Nimenomaan klassisella puolella tarvitaan nyt halua tajuta, missä tällä hetkellä yhteiskunnassamme oikein mennään. Tradition jatkajiksi pyrkiville, vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille tulisi kehittää yhteisvastuullinen tukimuoto. Ettei syntyisi korkeakulttuurin kenttää, jota jo hyvällä syyllä voikin sanoa elitistiseksi.

    Jotkut toimijat (esim. Fibo, Näppärit) ovat projekteineen upeasti toteuttaneetkin "mestarilta kisällille" -ajattelua. Itse kuitenkin kaipailen kevytrakenteisempaa "tuu mukaan" -toimintaa laajemminkin ja nimenomaan klassisella puolella. Sitä, että soitetaan yhdessä ja siirretään omaa taitoa pienemmille ihan vain, koska se on kivaa. Lisää toimintaa, jossa ei tarvittaisi niin paljoa rahaa ja byrokratiaa.

    Konkreettisia ideoita voi kysyä allekirjoittaneelta yhden musiikkileirin hinnalla.

    VastaaPoista