op. 1

op. 1

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Orkesterimuusikon manifesti

Olin aikoinaan sitä mieltä, että sinfoniaorkesterissa soittaminen on luusereiden hommaa. Muusikon helvetti oli mielikuvissani kuukausipalkkainen työ pultissa. Ikätovereistani moni ajatteli samoin.

Ajatuksessa on jotain ikiaikaista nuoren ihmisen idealistista ehdottomuutta: haluan olla yksilö - olen ainutlaatuinen! Maailmassa ei ole tehty yhtään vallankumousta tai aloitettu yhtään sotaa vetoamatta tähän inhimilliseen atomipommiin. Ihmiskunta olisi toisaalta jäänyt myös vaille monta suurta tieteellistä ja teknistä keksintöä sekä taiteellista murrosta, jos nuoriso aina kiltisti toimisi sääntöjen mukaan ja ottaisi mukisematta jatkaakseen äitiensä ja isiensä työt.

Vallankumoukset syövät tai pettävät lapsensa, ja samoin tekee joidenkin kohdalla elämä. Nuoruuden ehdottomuus vaihtuu joko nopeasti tai vähitellen, kivuliaasti tai viisaudeksi muuttuneena haluun tulla toimeen ympäröivän todellisuuden kanssa. Halu säilyttää ja ylläpitää (elämää) voittaa tarpeen muuttaa ympäröivä todellisuus. Yleensä. Narsismiksi kutsutaan sitä henkisen kehityksen häiriötä, jossa aikuinen ihminen lapsen tapaan olettaa, että maailma ja muut ihmiset ovat olemassa hänen tarpeidensa tyydyttämistä varten.

Esiintyvän taiteilijan työssä on osattava olla hallitusti narsisti. Konserttoa esittämään ei voi kävellä ruokakaupan ostoslista takataskussa. Myös orkesterityössä on sellaisia tehtäviä, joiden takia äiti ei edellisenä viikonloppuna mielellään järjestä lapsen synttäreitä. Eikä kyse ole pelkästään työn kuormituksesta, vaan joskus ihan oikeasti pitää voida uskoa olevansa maailman napa - hetken aikaa.

Mielikuva orkesterista lastentarhana (pingviiniasuissa), jota kapellimestari isällisesti ohjailee, syntyy helposti. Sen suuntainen oli minunkin mielikuvani aikoinaan. En halunnut luopua omasta erityisyydestäni, jotta osana suurta konetta olisin jonkun muun itsetehostuksen välineenä.

Ehkä olen myynyt sieluni ja haluan nähdä muuta kuin totuuden, mutta olen työhöni nyt hyvin tyytyväinen. Tiedän myös, että musisoiva nuoriso arvostaa ammattiani enemmän kuin minä heidän iässään. Heillä on paljon enemmän pelissä kuin minulla ja kavereillani aikanaan, koska maailma on muuttunut muusikoille paljon vaikeammaksi paikaksi elää. He tietävät, että voidakseen toteuttaa oman musiikillisen visionsa, on työ sinfoniaorkesterissa siihen oiva selkänoja eikä suinkaan este.

Nykyaikaisen sinfoniaorkesterin manifestiin kuuluu monenmoista. Säilytämme vanhaa, luomme uutta sekä esittelemme outoja ja eksoottisia ilmiöitä. Nykyaikainen sinfoniaorkesteri on paljon lähempänä muinaisen Kreikan akatemioita ja 1900-luvun alun taiteilijayhteisöitä kuin tehdasta mekaanisesti liikkuvine liukuhihnoineen.

Työmme on nykyisin joskus myös kamarimusisointia. Tällä viikolla olen maailman ainoa kuukausipalkkainen, eläkevirassa toimiva gambansoittaja maailmassa! Tämäkin voi olla todellisuutta sinfoniaorkesterissa. Eikä minun tarvitse yksin gambaani soitella, vaan jammailen yhdessä varsin tiheällä seulalla valikoitujen ja taitavien työtovereiden kanssa.

Jammailua RSO harrastaa viikonlopun verran hyvin erilaisissa ja erikoisissa kokoonpanoissa. Yritämme yhdistää omien taitojemme kehittämisen taiteellisesti kunnianhimoiseen konserttisarjaan. Sitten kun taas teemme töitä sinfoniaorkesterina, on toivon mukaan luvassa entistä parempaa musisointia. Vierainamme on sitten tavalliseen tapaan karismaattisia solisteja ja inspiroivia kapellimestareita.

1 kommentti: