Viulun käyttöliittymä

Nykyajan nuoret ovat tottuneet ottamaan uudet asiat haltuun itse. Tietokoneet ja pelikonsolit ovat helppoja lähestyä. Ne eivät mene rikki taitamattomassa käytössä ja palkitsevat onnistumisella nopeasti. Käyttöliittymän suunnittelussa matala aloituskynnys on tavoitelluimpia ominaisuuksia.

Jos jousisoittimien keksiminen jostain syystä olisi ajankohtaista vasta nyt, jäisi suunnitelma todennäköisesti työpöydän laatikkoon.
Työterveyden asiantuntijat torppaisivat suunnittelun alkuunsa. Ergonomia on kelvoton: "Näkeehän sen jo maallikkokin, että hartiat jännittyvät, ja käsien staattiset kiertoliikkeet aiheuttavat vakavan rasitusvammariskin."
Markkinointiosasto toteaisi käyttöliittymän umpisurkeaksi: "Vuosien työ alkeita opetellessa, eikä vertaisoppiminen ole mahdollista." Ei skeittausta harrastava nuoriso halua oppia asioita vanhempiensa ikätovereilta. Sehän muistuttaa koulua!

Konsolipeleissä voi vaikeustason valita itse. Kaikkien tavoite ei ole Counter Strike -kilpajoukkueeseen pääsy, mutta silti tyydyttävän pelikokemuksen voi saada samasta pelistä.
Tämäkin on viulunsoitossa vaikeaa. Aloittelevan viulistin tuottama ääni on minun mielestäni kuin vauvan jokellusta ja tunnen vaistomaisen tarpeen lausua kannustavia sanoja. Kaikki eivät koe samoin.

Klassisen musiikin ammattilaisena elän trendin mukaisesti ilmaistuna kuplassa.
Miten saisin iPhonella leikkivät lapset ja Playstationin ääressä varttuneet nuoret houkuteltua kuplani sisäpuolelle?

Kuinka saisin kuplan ulkopuolisen maailman ymmärtämään, kuinka arvokas ja sisällöltään rikas perintö meillä musiikissa on?

Miten saisin omat lapseni ymmärtämään, että monet elämässä arvokkaat asiat vaativat pitkäjänteistä, tavoitteellista työtä? Niissä palkintoa pitää malttaa odottaa ja turhautumisen jaksoja pitää jaksaa sietää.

Eikä huijauskoodeja ole netissä saatavilla.